Hennatatuointi - Näin se tapahtuu
Luonnonhenna on prosessi
Hennatatuoinnin tekeminen, kehittyminen lopulta pois kuluminen on mielenkiintoinen ja taianomainen prosessi, johon on kiva tutustua ennen hennan ottamista.
Hennatatuoinnin väri on parhaimmillaan suunnilleen 2-5 päivää hennan ottamisesta. tekemisen ajoittaminen oikein on oleellista esimerkiksi juhlia, kuvauksia, häitä tai muuta tärkeää tilaisuutta varten hennattaessa. Kuvio ei siis ole heti valmis, vaan sen syntyminen vie aikaa.
Ennen hennausta ihon rasvausta kannattaa välttää, sillä rasva hankaloittaa hennavärin tarttumista. Tarvittaessa puhdista hennattava alue saippuapesulla ennen hennausta, henna-artistilla on yleensä myös ihon puhdistyspyyhkeitä jos pesu unohtuu.
Hennatahna pursotetaan iholle vapaalla kädellä. Kuvion tekeminen vie koosta, kuvioiden määrästä, vaikeusasteesta ja asiakkaan erikoistoiveista riippuen 15 minuutista useampaan tuntiin.
Tahnan annetaan kuivua kosketuskuivaksi ja se suojataan ihoteipillä, sideharsolla tai sitruunasiirappisuihkeella seuraavan 4-12 tunnin ajaksi. Illalla tehty henna voi hyvin olla iholla yön yli. Ilmoitathan etukäteen, mikäli olet allerginen ihoteipeille, jolloin ihoteippi voidaan korvata sitruunasiirapilla.
Vaikutusajan jälkeen teippi irrotetaan iholta ja ihoon kiinni jääneet palaset rapsutetaan pois. Vältä vesipesua, sillä se nopeuttaa kuvion pois kulumista. Siruunasiirappikiinnitystä on kuitenkin vaikea poistaa ilman vettä, joten asiaa ei kannata ottaa turhan vakavasti.
Henna on väriltään ensin kirkkaan oranssi ja tummenee vähitellen hapen vaikutuksesta. Lopullisen tumman punaruskean sävyn kehittymiseen menee pari päivää. Eri kehonosat värjäytyvät erilailla. Henna sitoutuu ihon kreatiiniin, jota on eniten jaloissa ja käsissä. Sormet (ja varpaat) saavat tummimman sävyn, joka vaalenee käsivartta kohden. Esim. vatsa, dekoltee ja selkä jäävät aina hiukan vaaleammiksi.
Kuvio kestää iholla 1-2 viikkoa riippuen hennan hoidosta ja ihon uusitumisnopeudesta.
Luonnonhennan turvallisuudesta voi halutessaan lukea lisää täältä: www.wilddesign.fi/turvallisuus
Hennan hoito-ohje
Vältä tuoreen hennan altistumista voimakkaalle auringonvalolle. Hennatahna sisältää sitruunaa, joka on fototoksinen ainesosa. Se saattaa siis reagoida auringonvalon uv-säteilyn kanssa iholla ollessaan. Ihoteippi suojaa valolta jonkin verran, mutta niinä paahteisimpina voimakkaan uv-säteilyn päivinä on hyvä suojata hennattu alue, niin ikäviä iho-oireita ei ilmaannu. Varoaika tuoreen hennan kanssa on 1-2 päivää, jonka jällkeen auringossa voi olla normaalisti.
Hyvä tietää osastoa on myös se, että hennattu iho ei rusketu kuvion kohdalta.
Hennan pysymistä iholla mahdollisimman pitkään voi edesauttaa monin tavoin.
Pidä hennattu aluee hyvin kosteutettuna esim. kookosöljyllä. Kuvio kannattaa rasvata etenkin ennen suihkua, uintia jne.
Vältä hennatun alueen hankausta.
Hennaa ei välttämättä tarvitse hoitaa mitenkään, sen voi hyvin myös vaan antaa olla. Kuvio kyllä pysyy iholla noin viikon, vaikka tekisit mitä.